maanantai 7. huhtikuuta 2014

Oikein & Nurin Käsityöristeily

Viikko sitten sunnuntaina näihin aikoihin olin pakannut laukkuuni paniikissa kaikenlaisia vaatteita ja tarkistanut kolmeen kertaan käsityön olevan mukana. Kahdeksalta pitäisi olla Turun satamassa valmiina lähtemään Oikein & Nurin -käsityöristeilylle Viking Linen uudelle Grace laivalle.

Kokkolassa toimiva Käsityöliike Katariina, Keski-Pohjanmaan Maa- ja Kotitalousnaiset, lankavalmistaja Sandnes Garn järjestivät yhdessä Viking Linen kanssa käsityöristeilyn. 23 tuntia merellä käsitöitä tehden ja rennosta yhdessäolosta nauttien. Ajatus kuulosti niin houkuttelevalta, että yritin maanitella äitiäni lähtemään. Äitini ei kuitenkaan suostu matkustamaan laivalla, mutta sisareni lupasi lähteä reissulle kanssani. 

Aluksi koko homma meinasi kaatua Check-in pisteellä. Aiemmin olimme varmistaneet Viking Linelta, että minä, alle 21-vuotias, voin lähteä risteilylle, kun mukaan lähti yli 30-vuotias sisareni. Check-in pisteen virkailija kuitenkin ilmoitti, että sisar ei käy huoltajasta vaan huoltajan tulee olla äiti, isä, eno, setä tai täti. Sisareni kertoi kysyneensä asiaa Viking Linen asiakaspalvelusta ja asian piti olla ihan kunnossa. Virkailija kyseli kenen kanssa olimme keskustelleet, mutta eihän sisareni siihen kiinnittänyt huomiota. Pian hän kuitenkin totesi, ettei hän evää minulta reissua, kun minä kerta täytän vielä tänä vuonna 21. Pienen sekasotkun jälkeen saimme avainkortit ja risteilyohjelman sekä siirryimme odottelemaan laivaan pääsyä.

Tässä vaiheessa minun on tunnustettava, etten ole ikään ennen ollut laivalla. Siis ihan risteilyaluksella, joka ei ole pieni jokilaiva. Minulla ei ollut mitään ennakkokäsityksiä tai -odotuksia laivalla olemisesta, joten lähdin matkaan varsin tutkiskelevalla asenteella.


Pakkohan sitä oli heti hytissä ottaa kuvia ikkunan äärellä :D Tässä sitä sitten mennään. Meillä oli neljän hengen hytti ikkunalla seitsemännellä kannella. Tykkäsin todella paljon siitä, että hyteissä oli kunnon parkettilattia eikä mitään kokolattiamattoa. 


Pian olikin aika suunnata Tervetulotilaisuuteen, jossa esittäytyivät kaikki järjestäjät ja nostimme skumppamaljat risteilyn kunniaksi. Kävimme läpi seuraavan päivän ohjelman, mitä kaikkea olisi luvassa, missä ja milloin.
 
Iltapalan jälkeen kävimme kuuntelemassa Anita Hirvosta Club Voyagessa. Siskoni, kun halusi nähdä lapsuuden idolinsa :D 
Naisella ikää melkein 70 vuotta, mutta siitä huolimatta esiintyminen on iloista ja energistä. Välispiikit oli todella hupaisaa kuunneltavaa ja tunnelma oli muutenkin iloinen ihmisten tanssiessa.

Suhteellisen aikaisin suuntasimme kuitenkin takaisin hyttiin ja nukkumaan. Risteilyn ohjelman aikataulu oli Suomen aikaa, mutta laivan ruokailujen ajat olivat Ruotsin aikaa, joten mietimme pitkään mihin aikaan meidän pitäisi herätä ehtiäksemme aamupalalle ajoissa. Tunnin heitto voi kummasti sekoittaa pakkaa :D
Aamuyöllä saavuimme Tukholman satamaan, mistä kertoi hintatietoja viestittävä kännykkä. Kävimme ulkona kannella ottamassa hiukan kuvia ennen aamupalaa.



Aamupalalla olimme aivan keulassa voidaksemme nauttia ihanista maisemista aamupalan yhteydessä. Pakko muuten sanoa aamupalasta sen verran, että siellä oli herkullisinta leipää ikinä! Vaalea kirsikkaleipä oli niin hyvää, että nautin siitä vielä kahvin kanssa :D

Käsityöaiheinen ohjelma alkoi kokoustilassa. 
Ensin katsoimme koostevideon Kölnin muotinäytöksestä ensi syksyn neulemuotiin liittyen. Ilmeisesti säärystimet ja muut neulotut asusteet ovat tekemässä kovaa paluuta ensi syksyksi ja talveksi. Neulotut hameet kiinnostivat minua suuresti ja pitkät neuleet, niiden muotiin tuloa en pistäisi lainkaan pahakseni :D 

Muotinäytöksen jälkeen Stefan Sandnes Garnilta esitteli yrityksen taustoja. Kyseessä on siis norjalainen lankavalmistaja, joka on yksi harvoista eurooppalaisista lankavalmistajista. Alpakkalanka on yksi heidän menestyneimmistä tuotteistaan. Kaikki lankamerkit käytiin läpi ja jokaisesta merkistä kiersi "hypistelykeriä", joita sai tutkia ja tunnustella. Kutomisesta ei tosin meinannut tulla mitään, kun joka suunnalta tuli uusia lankakeriä tai valmiita töitä näytille. 

Itse arvostan Sandnes Garnin perheyritys taustaa, eurooppalaisuutta, hyväntekeväisyystoimintaa ja ennen kaikkea laadukkaita lankoja. Olen kokeillut mm. alpakka lankoja aikaisemmin ja laivalla hyödynsin 5+1 meritarjouksen ja ostin Lanet Babyull lankaa, joka on erinomaista vauvan vaatteisiin suunniteltua merinovillaa.

Esittelyjen jälkeen saimme kierrellä Sandnes Garnin, Prinsessajuttu-blogin kirjoittaja Miran, Maa- ja Kotitalousnaisten, Ihana-lehden ja Marttojen Workshop pisteillä. Jokaisella pisteellä sai tutustua toimintaan, osallistua kilpailuihin ynm. Ihana-askartelulehden toimittajat opettivat Arm Knitting -tekniikkaa ja Martat neuvoivat sukkien kantapään kutomista. Pisteet oli suht nopeasti kierretty ja sen jälkeen sai suunnitella itse päivän kulkuaan.


 Jokainen neuleristeilijä sai lahjaksi pussin, joka sisälsi 5mm pitkät puikot, kaksi kerää Silk Mohair lankaa, Ihana lehden, huivin neuleohjeen ja alennuskupongin Tax Free myymälään. Neuleinspiraatiolehdet on Sandnes Garnin pisteeltä. Silk Mohair langasta (arvo 12,95/kerä) oli väreinä vaaleanpunainen ja valkoinen. Itselläni oli alunperin valkoiset kerät, mutta kuulin ohi kävelevän rouvan surkuttelevan vaaleanpunaisia lankoja, joten tarjouduin vaihtamaan valkoiset keräni hänen vaaleanpunaisiin :)


Viking Line järjesti Retro Barissa Knitting & Bubbling tapahtuman, jossa sai 10 osallistumaksua vastaan lasin kuohuvaa ja materiaalit joko Brasilia rannekkeeseen tai virkattuun kaulahuiviin. Kumpikaan ei oikein meitä sykähdyttänyt, joten otimme esille omat käsityöt ja haimme Shampanjabaarista omat kuohuvat :D Jäimme kuitenkin Retro Baariin nauttimaan tunnelmasta ja tekemisen meiningistä.
Voin kertoa, että oli hauskaa kuunnella, kun mies opettaa 10 naista virkkaamaan kaulahuivia :D 
"Joo tää työ voi edetä nyt vähän hitaampaa, kun minä miehenä yritän teitä opettaa" 


Tekemäni nallehaalari edistyi reissun aikana kyllä mukavasti! 
Sisareni kävi laulamassa myös karaokea ja päätyi vahingossa tanssikilpailun tuomariksi :D

Meribuffetin sisällössä näkyi Viking Linen Brasia-viikot. Tarjolla oli jos monenmoista salaattia, kasviksia, hedelmiä, kalaa, lihaa, maustemakkaroita.. Monen nimeä en edes tunnistanut, mutta hyvää oli! 
 
 



Jälkiruokavalikoima oli kyllä aika uskomaton! Tuulihattuja suklaatäytteellä, ananaspannacottamaljoja, macaronseja, passionhedelmä (mini) juustokakkua, mini cremebruleita, kahvisuklaata, jäätelöä erilaisilla kastikkeilla, juustoja.. Vaihtoehtoja löytyi jokaiseen makuun ja valinnanvaikeus oli mahdoton :D


Päivä kului mukavasti käsitöiden merkeissä, hyvästä ruuasta ja seurasta nauttien. Tax Freessä piti tottakai shoppailla ja voi jestas miten vaikeaa oli valita kaikkien ihanian kosmetiikkatuotteiden väliltä. Lopulta päädyin ostamaan itselleni yhden(!) kosmetiikkatuotteen merkiltä, jota harvemmin saa käsiinsä. 

Reissu oli kyllä kaikin puolin mahtava! Tuntui hankalalta uskoa, että risteily kesti vain 23 tuntia. Tuntui siltä kuin olisin saanut kokonaisen viikonlopun irtioton arjesta :) Laivalla oli mahtavaa ja haluan ehdottomasti uudestaan tämänkaltaiselle reissulle, jos tilaisuus vain tarjoutuu. Viking Grace oli mielestäni todella hyvin suunniteltu ja kivasti sisustettu. Liikkuminen oli vaivatonta ja helppoa ja jokaiselle löytyi jotain :)  

Jaksoin jopa väsätä "huolettomat" kiharat :D

 Reissun jälkeen olen orientoitunut takaisin arkeen ja ollut ahkerasti kiinni pääsykoekirjassa. Tai ainakin yrittänyt epätoivoisesti :D
Postailutahti jatkuu valitettavasti hitaana, mutta yritän välillä kirjoitella vanhoja luonnoksia loppuun ettei kuukausi mene ihan täysin hiljaisena :)

4 kommenttia:

  1. Ui, risteilyt on kivoja! :)
    Oon ihan hämilläni, et miten tää alle 21-vuotiaiden risteilysäännökset oikeen menee. Sua ei meinattu päästää, mut eräät risteilee ihan huoletta 18-vuotiainakin ilman huoltajaa :D

    Tsemppiä lukemiseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tykkäsin kanssa :D
      Joo! Nuissa ikärajoissa on kauheasti vaihteluja riippuen millä risteilijällä menee ja onko arki/viikonloppu, meneekö Tukholmaan vai Tallinnaan jne. Kauhean vaikeaa tuommoinen :D Ja monilla menee läpi huoltajana kuka tahansa aikuinen, mutta nyt ei yhtäkkiä oma sisko käynyt huoltajasta :D

      Paljon kiitoksia! Sitä tarvitaan ja jätte mycke!

      Poista
  2. HYVÄT KUVAT ja HYVIN KERROTTU, aivan tuntui kuin itsekkin olisin ollut mukana.
    On ollut tosi mielenkiintoinen ja hyvin suunniteltu risteily, nimensä mukaan.
    kiitos.
    irma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Irma!
      Hiukan harmitti etten ottanut kunnon kameraa matkaan vaan napsin kuvia ainoastaan kännykällä. Mukavaa siis kuulla, että kuvat ja kerronta miellyttivät! (:
      Olet aivan oikeassa, risteily oli todella hyvin suunniteltu; ohjelmaa ja vapaa-aikaa oli sopivassa suhteessa ja jokaiselle löytyi jotakin :)

      Poista

Olisin todella iloinen, jos jättäisit kommentin :)